Rooman-Päiväkirja

Karl Ristikivi
29,00 €

Virolainen kirjailija Karl Ristikivi (1912-1977) julkaisi vuonna 1973 otsikolla ”Kaspar von Schmerzburgin Rooman-päiväkirja” viimeiseksi jääneen teoksensa, päiväkirjamuotoisen romaanin. Itsensä hän nimesi ainoastaan teoksen julkaisijaksi.

Kirjailija ja aatelismies Kaspar von Schmerzburg lähtee elämänsä toiselle Rooman-matkalle vuonna 1765 päästäkseen selville, mikä on Rooman elinvoiman takana. Hän huomaa, että häntä on kaupungissa suorastaan odotettu, ja mystisellä tavalla selviää, että hän on osa omannimistä jatkumoaan.

Ikuisessa kaupungissa antiikin jumalat ja kristinuskon jumala joutuvat vastatusten, katolisen kirkon pääpaikka kaivaa esiin esikristillisiä taideaarteitaan. Aikakauden valtavirrat ja -ryhmittymät tempovat päähenkilöä eri suuntiin niin unessa kuin valveilla ja kirjaan kehittyy suorastaan dekkarimainen jännite.

Rooman-päiväkirjassa on samaa unenomaisuutta ja yllättäviä käänteitä kuin Ristikivin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kirjoittamassa virolaisen modernismin merkkiteoksessa Hingede öö (Sielujen yö, Enostone 2022). Rooman päiväkirja jatkaa Enostonen Ristikivi-tuotannon julkaisua. Siihen kuuluu useita historiallisia romaaneja ja mm. utopiaromaani Ihmeiden saari (tulossa 2025).

Teoksen suomenkielisen laitoksen saatesanat on kirjoittanut Karl Ristikivi -seuran puheenjohtaja Janika Kronberg. Rooman-päiväkirjan, kuten Sielujen yönkin, on suomentanut Jouko Vanhanen. 

250 sivua,  kovakantinen, sidottu.

Pealkiri:
Rooman-Päiväkirja
Autor
Karl Ristikivi
Kirjastus
Enostone
Aasta
2024
Žanr
Muukeelne
EAN
977140605116174
Mõõtmed:
230x145x18mm